torstai 7. huhtikuuta 2011

Andrei Belyi: Peterburg


Kesällä -93 päätin alkaa opiskella venäjää iltalukiossa. Koska seuraava alkeiskurssi oli luvassa vasta vuoden 1994 tammikuussa, luin sitä odotellessa läjän venäläistä kaunokirjallisuutta, Venäjän (kulttuuri)historiaa, elämäkertoja, keittokirjoja...

Yksi lukemistani kirjoista oli Andrei Belyin romaani Peterburg, johon ihastuin välittömästi. Siinä oli kaikkia niitä elementtejä, jotka minua kirjallisuudessa viehättävät: nenäkästä ja näsäviisasta kerrontaa, nokkelia kielikuvia, vinoa ja mustaa huumoria, mutta toisaalta myös runollisia maisemakuvia ja hyvin hienovaraista ja herkkäviritteistä kuvausta ihmispolojen kipeimmistä tunteista. Kun vielä yksi romaanin päähenkilöistä on kaupunki, jonka mukaan se on saanut nimensä, kasassa on täydellinen paketti.

Vuotta myöhemmin sain kirjan nimipäivälahjaksi silloiselta poikaystävältäni (jonka kanssa menin sittemmin naimisiin) ja luin sen uudelleen. Silloin olin jo opiskellut venäjää yhden lukioluokan oppimäärän verran ja suoritin avoimessa yliopistossa Venäjän kaunokirjallisuus I ja Venäjän maantuntemus -kursseja. Luin kirjan uudelleen ja totesin sen olevan niitä kirjoja, jotka vain paranevat lukukerta lukukerralta.

Seuraavan syksynä opiskelinkin jo päätoimisesti. Ostin Peterburgin venäjänkielisenä pokkarina, mutta kielitaitoni ei vielä ihan riittänyt sen lukemiseen alkukielellä. Koska opiskeluun sisältyi pakollisena kahden kuukauden oleskelu kielialueella, matkustin pari vuotta myöhemmin Pietariin ensin kuukauden kesäkurssille ja sitten vielä vaihtoon yhdeksi lukukaudeksi. Jommallakummalla reissulla löysin antikvariaatista Peterburgin kriittisen edition.

Kun sitten sellaiset asiat kuin seminaarityö ja gradu tulivat ajankohtaisiksi, päädyin useita vaihtoehtoja mietittyäni Peterburgiin: en ollut lukenut mitään muuta venäläistä klassikkoa yhtä moneen kertaan, joten siitä oli luonteva jatkaa lähiluvun merkeissä. Tässä vaiheessa hankin Peterburgin myös englanninkielisenä, John E. Malmstadin ja Robert A. Maguiren kääntämänä ja kommentoimana laitoksena.

Peterburgin lumosta kertoo paljon, että olen lukenut sen myös valmistumiseni jälkeen. Ja kun näin Tallinnassa Raamatukoi-antikvariaatissa John Cournosin englanninnoksen vuodelta 1959, en voinut olla ostamatta sitä. Parhaillaan luen sen lisäksi Peterburgia jälleen kerran myös suomeksi ja venäjäksi. Nyt sekin vihdoin sujuu, kaikkien vuosien ja uutteran ja vähemmän uutteran opiskelun jälkeen...

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Kaisa-Leena Mäkelän korut

Pidän kovasti Kalevala Korun koruista, mutta olen sen verran jäärä ja tiukkapipo, että pidän ainoastaan ns. museokoruja "oikeina" kalevalakoruina. Ainoan poikkeuksen tästä tekevät Kaisa-Leena Mäkelän eläinaiheiset nykykorut: Alkuaika- ja Runoratsu-sarja.

Helsingin Sanomissa oli eilen suru-uutinen: Kaisa-Leena Mäkelä oli menehtynyt syöpään. Suunnittelemissaan koruissa hän elää ikuisesti.

Oheisessa kuvassa pronssisoljet Runoratsu, Hiidenhirvi ja Kalevankarhu.