sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Kävelen, siis olen

Olen aina rakastanut kävelemistä. Natiaisena en edes suostunut istumaan rattaissa, vaan halusin työntää niitä itse.

Vaikka kävelen muutenkin päivittäin, erityisen paljon kävelen matkoilla. Jos kotikulmilla on huono ilma, hyppään paljon herkemmin raitiovaunuun, mutta matkoilla pusken urhoollisesti eteenpäin vaikka millaisessa myräkässä, koska en halua missata mitään.

Käveleminen on lempiliikuntamuotoni. Vaikka olen joskus juossutkin, en koskaan nauttinut itse juoksemisesta, ainoastaan lenkin jälkeisestä hyvänolon tunteesta. Kävellessä taas oma ruumis tuntuu täydellisesti toimivalta koneistolta. Kävellessä ajatus kulkee, parhaimmillaan jopa lentää.

Kävin aikoinani astangajoogatunneilla, ja levätessäni tunnin lopuksi joogamatollani tunsin aina, miten suupieleni nytkähtelivät vaivihkaa ylös ja tämä "joogahymy" jäi kasvoilleni loppupäiväksi. Sama ilmiö esiintyy myös kävellessä, sillä erotuksella, ettei hiki valu samalla korviin.