keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Huiveista













Vaikka Pavlovo Posadin huivit (joista olen kertonut aiemminkin) ovatkin olleet intohimoni ja keräilykohde jo parikymmentä vuotta, olen silti muuten vierastanut huiveja. Olen assosioinut ne lähinnä vanhan ajan pankkineiteihin ja lentoemoihin, joiden huivit olivat vasemmalla olkapäällä roikkuvia statussymboleja, joiden ainoa pointti oli, että ne olivat jotain tunnettua ja kallista merkkiä.

Omat huivini ovat olleet villaisia, ja niiden funktio on ollut lämmittää päätä, kaulaa ja hartioita. Pelkkänä koristeena ne eivät ole olleet koskaan, vaikka kukkahuivit toki tuottavatkin esteettistä mielihyvää varsinaisen tehtävänsä ohella.

Jossain vaiheessa totesin kuitenkin, että alkusyksystä ja loppukeväästä tulee kylmä ilman huivia, mutta villahuivi taas on liian kuuma. Kymmenen vuotta sitten hankin alunperin syksyistä Pariisin matkaa varten silkkihuivin, joka täyttikin tehtävänsä erinomaisesti. Silti se jäi pitkäksi aikaa ainoaksi lajissaan, jollei oteta laskuihin alennusmyynneistä ostettuja Marimekon puuvillahuiveja, joita käytin lähinnä kesäisin maalla mökillä tai piknikillä suojaamassa auringonpistokselta.

Vaikka parin vuoden takaisella Wienin matkalla totesinkin pitkänomaisen Marimekon puuvillahuivin tavattoman funktionaaliseksi, vasta viime vuonna löysin huivit lopullisesti. Lähtölaukauksesta kerroinkin jo tässä blogimerkinnässä. Ensimmäiset kaksi Inouïtooshin huiviani valitsin sillä perusteella, että ne sointuivat työmatkatakkiini, ja kun ne osoittautuivat niin hyviksi käytössä, niitä alkoi ilmaantua kaappiin (ja ennen kaikkea käyttöön) enemmänkin.

Kukkahuiveista (ja siitä ainoasta silkkihuivistani) poiketen nämä huivit olivat malliltaan pitkänomaisia, mikä osoittautuikin huomattavan käytännölliseksi: huivin sai kiedottua kaulaan, päähän tai hartioille. Kesällä huivit lämmittivät viileinä iltoina, kuumina aurinkoisina päivinä ne suojasivat herkkää hipiääni palamiselta, ja säästä riippumatta ne tuottivat iloa kauneudellaan. Omat huivini ovat enimmäkseen kesämallistosta, ja materiaaliltaan puuvillaa tai erilaisia puuvilla/silkki/pellava/modaalisekoitteita, mutta talvimallistosta löytyy myös villaisia ja villasekoitteisia huiveja.

Inoïtooshin huivit muistuttavat toista intohimoni kohdetta, tuoksuja, siinä, että ne ovat käyttötaidetta, kankaanpalaan (tuoksujen tapauksessa pulloon) vangittua runoutta. Niiden värit ja kiehtovat, välillä abstraktit, välillä muuten vain arvoitukselliset kuviot ruokkivat mielikuvitusta.

(kuvassa huivit nimeltä Catherine ja Yves viime kesän mallistosta)