Mitä tuoksuja käytin eniten 2012

39 Dzongkha
24 Safran Troublant
19 DZING!
14 Coeur d’été, Mitsouko
13 Ormonde, Yohji
11 Vétiver Oriental
9 Encens et Lavande, L’Heure Bleue
7 Amazone, Bandit, Messe de Minuit
6 Black Cashmere, Voleur de Roses
5 Eau du Ciel, Fille en Aiguilles, Sublime, Zagorsk
(tuoksun nimen edessä oleva numero kertoo sen käyttökertojen määrän)

Olen pitänyt tuoksutilastoja jo kahdeksan vuotta ja tällä kertaa niistä tuli hyvin erilaiset kuin yleensä. Vietin keväällä kolme kuukautta Edinburghissa (mistä joskus toiste lisää) ja pakkasin mukaan vain kolme tuoksua, jotka luonnollisestikin ovat myös ne viime vuoden eniten käytetyt. Alunperin kuvittelin ottavani mukaan vain yhden tuoksun, mutta käytännössä kolmekin osoittautui liian pieneksi määräksi ja "kolme kuukautta - kolme tuoksua" -ihmiskokeeni epäonnistui surkeasti.

Ostin siis matkagarderobini täydennykseksi Miller Harrisin Coeur d’été -tuoksun, joka tulee aina palauttamaan mieleeni Princes Street Gardensin syreenipensaat sateessa ja toisaalta myös sen harvinaisen aurinkoisen päivän, jonka vietin Kuninkaallisessa kasvitieteellisessä puutarhassa. Koska molemmat kuuluvat valitettavasti sarjaan "Kuva, jota ei otettu", syreenien virkaa saavat tehdä The Meadowsin kirsikkapuut.

Tavallisin listaykkönen Encens et Lavande jäi tänä vuonna sijalle yhdeksän, koska lauantaisaunat jäivät viime vuonna vähiin: kolmen kuukauden tauon lisäksi niitä verottivat talosaunamme kiuaspalo ja sitä seurannut remontti.

Saint Jacques

Kaivoin viikonloppuna kaapista L'Heure Bleuen. Vaikka olen itse käyttänyt tuoksua "vasta" kahdeksan vuotta, sillä on ikää yhdeksänkymmentä vuotta enemmän ja siihen liittyy yksi vanhimpia tuoksumuistojani.

Kun ensimmäinen opettajani kumartui pulpettini ylle katsoakseen, mitä olin raapustanut paperille tai vihkoon, vedin aina syvään henkeä. Häntä ympäröi hento tuoksupilvi, jolla oli ihmeellisen rauhoittava ja lohdullinen vaikutus. Kun haistoin hänen hajuvetensä, tunsin, että maailmankaikkeudessa on kaikki hyvin.

Monta vuotta myöhemmin koin déjà vun tavaratalon hajuvesiosastolla suihkauttaessani ranteelleni L'Heure Bleuetä. Sillä on edelleen sama vaikutus minuun kuin silloin, kun olin pieni lettipää. Se on kuin Tenavien Epun riepu.

Tuoksun on luonut Jacques Guerlain, jota kutsun enemmän tai vähemmän leikilläni "Saint Jacquesiksi", koska L'Heure Bleue on niin ylimaalisen ihana, ettei aivan tavallinen kuolevainen olisi moiseen ihmetekoon kyennyt. Lisäpontta Jacques Guerlainin mahdolliseen kanonisointiin antavat edelleen valmistuksessa olevat Eau du Coq (1894), Mouchoir de Monsieur (1904), Après L'Ondée (1906), Mitsouko (1919), Shalimar (1925) ja Vol de Nuit (1933).