keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Mitä tuoksuja käytin eniten 2012

39 Dzongkha
24 Safran Troublant
19 DZING!
14 Coeur d’été, Mitsouko
13 Ormonde, Yohji
11 Vétiver Oriental
9 Encens et Lavande, L’Heure Bleue
7 Amazone, Bandit, Messe de Minuit
6 Black Cashmere, Voleur de Roses
5 Eau du Ciel, Fille en Aiguilles, Sublime, Zagorsk
(tuoksun nimen edessä oleva numero kertoo sen käyttökertojen määrän)

Olen pitänyt tuoksutilastoja jo kahdeksan vuotta ja tällä kertaa niistä tuli hyvin erilaiset kuin yleensä. Vietin keväällä kolme kuukautta Edinburghissa (mistä joskus toiste lisää) ja pakkasin mukaan vain kolme tuoksua, jotka luonnollisestikin ovat myös ne viime vuoden eniten käytetyt. Alunperin kuvittelin ottavani mukaan vain yhden tuoksun, mutta käytännössä kolmekin osoittautui liian pieneksi määräksi ja "kolme kuukautta - kolme tuoksua" -ihmiskokeeni epäonnistui surkeasti.

Ostin siis matkagarderobini täydennykseksi Miller Harrisin Coeur d’été -tuoksun, joka tulee aina palauttamaan mieleeni Princes Street Gardensin syreenipensaat sateessa ja toisaalta myös sen harvinaisen aurinkoisen päivän, jonka vietin Kuninkaallisessa kasvitieteellisessä puutarhassa. Koska molemmat kuuluvat valitettavasti sarjaan "Kuva, jota ei otettu", syreenien virkaa saavat tehdä The Meadowsin kirsikkapuut.

Tavallisin listaykkönen Encens et Lavande jäi tänä vuonna sijalle yhdeksän, koska lauantaisaunat jäivät viime vuonna vähiin: kolmen kuukauden tauon lisäksi niitä verottivat talosaunamme kiuaspalo ja sitä seurannut remontti.

2 kommenttia:

  1. Jäin tuumailemaan tuota tilastontiharrastusta. Urheilufanit ja luontoharrastajat tekevät mielellään tilastoja, ja olen aina ajatellut, että kyse on siitä, että tilastoja selatessa voi nauttia samasta tapahtumasta aina uudestaan. Ehkä tuoksutilastointi palvelee samaa tarkoitusta?

    Millä perusteella valitsit kolmen kuukauden tuoksut? Monitoimituoksuja vai kolme eri mielialaan sopivaa tuoksua?

    VastaaPoista
  2. Aloin tilastoinnin aikoinani erään toisen foorumistin innoittamana. Minulle sen funktio on lähinnä antaa lahjomatonta tietoa siitä, mitä tuoksuja tosiaan käytän, enkä ainoastaan kuvittele käyttäväni eniten. Kovimmassa kulutuksessa eivät nimittäin yleensä ole ne rakkaimmat tuoksut, koska niitä tulee "säästettyä" erikoistilaisuuksiin.

    Kun tilastointia on jatkanut useamman vuoden, on myös kiinnostavaa verrata niitä keskenään: ne kertovat paljon kyseisen vuoden tunnelmista.

    Kolmen kuukauden tuoksujen valintaan vaikuttivat niin matkan määränpää, matkagarderobi kuin se, että ne olivat varmoja ja turvallisia valintoja, joissa tiesin viihtyväni päivästä toiseen.

    Ainoa poikkeus viimeisestä valintaperusteetsa oli Safran Troublant, jonka otin mukaan lähinnä siksi, että olen käyttänyt sitä niin laiskasti: ajattelin, että saattaisin "löytää" sen uudelleen Skotlannissa, mutta kävikin niin, että siitä tuli se "tylsä arkituoksu", jota käytin lähes eniten, mutta josta pidin vähiten.

    VastaaPoista